📖 Job 30
-
1
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
-
2
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
-
3
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
-
4
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
-
5
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
-
6
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
-
7
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
-
8
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
-
9
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
-
10
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
-
11
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
-
12
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
-
13
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
-
14
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
-
15
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
-
16
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
-
17
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
-
18
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
-
19
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
-
20
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
-
21
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
-
22
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
-
23
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
-
24
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
-
25
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
-
26
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
-
27
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
-
28
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
-
29
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
-
30
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
-
31
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.